Kevään ja alkukesän kuivuus näkyy vesissä eri tavoin. Yhdessä järvessä vedenpinta näyttää vielä melko tavanomaiselta, vaikka lähistön puroissa virtaus olisi jo vähäistä. Purot reagoivat kuivuuteen nopeasti, sillä niiden vesimäärä on muutenkin monesti vähäinen.
Pornaisten Kotojärvessä, Ruokijärvessä, Isojärvessä ja Valkjärvessä veden määrän vaihtelut näkyvät eri tavoin. Järven tilaan vaikuttavat esimerkiksi sen mataluus, purot, lähteet sekä se, onko vedenpintaa aikanaan laskettu tai säännöstelty. Ruokijärven kaltaisissa säännöstellyissä järvissä vedenpinnan korkeus liittyy myös patoihin ja pohjakynnyksiin, jotka ohjaavat veden virtausta eteenpäin.
Vesimäärä vaikuttaa järven tasapainoon
Järvelle veden määrä on paljon enemmän kuin pelkkä pinnankorkeus. Runsaampi vesimäärä tasaa lämpötilan vaihteluita ja antaa järvelle enemmän liikkumavaraa. Vähävetisenä järvi lämpenee helpommin ja sen happitilanne heikkenee herkemmin.
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Niemi sanoo asian yksinkertaisesti: “Viileämpi vesi ja suurempi vesimäärä ovat järville hyväksi. Mitä enemmän järvessä on vettä, sitä paremmin se pystyy puskuroimaan kuormitusta.”
Kesäkuussa moni toivoo lämpimiä uimavesiä. On mukavaa, kun järveen tarkenee mennä uimaan ja lapset viihtyvät vedessä pitkään. Lämpimällä vedellä on kuitenkin myös toinen puoli. Pintaveden lämmetessä järven kesä alkaa muuttua: uintivesi tuntuu mukavalta, mutta samalla myös leväkausi hiipii lähemmäs.
Pintavesi lämpenee, pohjalla happi vähenee
Kesällä suomalainen järvi jakautuu yleensä kerroksiin. Lämmin vesi jää pintaan ja viileämpi painavampi vesi pohjan lähelle. Silloin tuuli ei aina jaksa sekoittaa vettä pohjaan asti, eikä syvemmälle pääse uutta happea. Pohjan lähellä happea kuitenkin kuluu koko ajan, ja vähitellen happitilanne heikentyy.
Hapettomuus lisää järven sisäistä kuormitusta, kun pohjaan sitoutuneita ravinteita vapautuu takaisin veteen. Jos järvessä on valmiiksi runsaasti ravinteita, lämpö, valo ja hapen väheneminen voivat yhdessä vauhdittaa levien ja vesikasvillisuuden kasvua.
Uimarin näkökulmasta lämmin vesi tuntuu tietenkin houkuttelevalta. Silti alkukesän viileässä vedessä on oma arvonsa. Uimisesta kannattaa nauttia ennen varsinaista leväkautta, ja silloin voi suunnata esimerkiksi Kotojärven Hietasen rantaan. Entä jos pyrkisimme nauttimaan alkukesän kylmähköstä vedestä ja uisimme silloin sydämen kyllyydestä? Heinäkuun puolella uimista joutuu levien vuoksi usein harkitsemaan jo tarkemmin.
Järvi on osa valuma-aluetta
Järven tarina ei ala rannasta. Järveen tuleva vesi voi kulkea pitkän matkan metsien, peltojen, soiden, ojien ja purojen kautta. Matkan varrella veden mukaan tarttuu maa-ainesta, humusta ja ravinteita.
Siksi järvi ei ole irrallaan ympäristöstään. Sen hyvinvointiin vaikuttaa koko se maisema, josta vedet järveen kulkeutuvat.
“Järven hyvinvointia pitäisi ajatella koko valuma-alueen näkökulmasta. Ei riitä, että katsotaan vain omaa rantaa, omaa peltoa tai omaa metsää, vaan koko kokonaisuus pitäisi saada kuntoon”, Juha Niemi toteaa.
Monia metsiä, peltoja ja soita on aikojen kuluessa ojitettu. Ojituksen tarkoituksena on ollut kuivattaa maata ja johtaa ylimääräistä vettä pois. Samalla veden luontainen kulku on muuttunut. Luonnontilaisemmat suot, kosteikot ja metsämaat pidättävät vettä kuin varastot: sateisina aikoina ne sitovat vettä itseensä ja kuivempina jaksoina luovuttavat sitä hitaammin ympäristöön.
Kun vesi kulkee liian nopeasti pois
Ojitetuilla alueilla vesi lähtee liikkeelle nopeammin. Se kulkee metsistä, soilta ja pelloilta ojia pitkin kohti puroja, jokia ja järviä. Kuivana aikana tämä näkyy selvästi. Jos vesi on johdettu nopeasti pois jo aiemmin, sitä ei ole myöhemmin vapautumassa puroihin, lähteisiin tai pohjaveteen.
Silloin vaihtelut kärjistyvät: sateella vettä voi tulla kerralla liikaa, mutta kuivana aikana sitä on liian vähän. Veden nopea johtaminen pois ei välttämättä ratkaise ongelmaa, vaan siirtää sen seuraavaan paikkaan valuma-alueella.
Rankkasade ei aina ratkaise kuivuutta
Kuivan jakson jälkeen sade on tarpeen, mutta kaikki sade ei vaikuta samalla tavalla. Vesistöjen kannalta paras sade on usein rauhallinen ja tasainen. Sellainen sade ehtii imeytyä maahan, täydentää maaperän kosteutta ja kulkeutua hitaammin kohti pohjavettä, puroja ja järviä.
Voimakas rankkasade valuu helposti pintaa pitkin ja kuljettaa maa-ainesta sekä ravinteita vesistöihin. “Ideaalisade olisi tasainen ja hellä sade, joka tulisi sopivin väliajoin. Ei voimakkaita kaatosateita, vaan sellaista sadetta, jonka maa ehtii imeä”, Niemi kuvaa.
Vesi tarvitsee aikaa ja tilaa
Järvien tasapainoa voidaan vahvistaa siellä, missä vesi lähtee liikkeelle: metsissä, pelloilla, soilla, ojissa ja purojen varsilla. Veden viivyttäminen tasaa sekä kuivuutta että tulvia. Kun vesi saa pysähtyä ja imeytyä, se tukee pohjavesiä ja vapautuu hitaammin puroihin, jokiin ja järviin.
Suot, kosteikot, kasvillisuus, hyväkuntoinen metsämaa ja hyvässä rakenteessa oleva peltomaa hidastavat veden kulkua. Vesiluonto ei palaudu yhdessä kesässä. Soiden ja kosteikkojen ennallistaminen, ojitusten vaikutusten vähentäminen tai järvien vedenpinnan palauttaminen ovat usein pitkiä prosesseja.
Vesien kannalta pienikin hidastus oikeassa paikassa on askel parempaan suuntaan. Kun vesi saa aikaa ja tilaa, vaikutus näkyy lopulta monessa paikassa: järvissä, puroissa, pohjavesissä, kaivoissa, pelloilla ja koko lähiympäristössä.
Tätä kirjoitettaessa 11.6.2026 Kotojärven veden lämpötila on 16 astetta. Se voi tuntua vielä viileältä, mutta ehkä juuri siksi nyt on hyvä hetki heittää talviturkki.
Tutustu Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen toimintaan tästä
