Vesikirppuja kalakeitossa -ympäristökasvatushanke alkoi elokuussa 2024 ja päättyi marraskuun 2025 lopussa.
Hankkeessa koululaisia tutustutettiin omaan lähivesistöönsä ja -ympäristöönsä sekä vietiin oppilaiden ideoimia pienimuotoisia hankkeita käytännön toteutukseen.
Hankkeessa oli mukana 14 koulua kymmeneltä paikkakunnalta: Askolan Monninkylän koulu, Hollolan Herralan koulu, Lahden Kariston koulu, Lovisa Gymnasium, Myrskylän kirkonkylän koulu, Mäntsälän Sälinkään koulu, Orimattilasta Myllylän koulu ja Vuorenmäen koulu, Porvoosta Ilolan koulu, Linnajoen koulu ja Peipon koulu, Pukkilan kirkonkylän koulu sekä Sipoosta Jokipuiston koulu ja Sipoonjoen yhtenäiskoulu.
Hankkeen aikana toteutettiin yhteensä 45 tapahtumaa, joilla tavoitettiin yli 2000 oppilasta esikoululaisista lukiolaisiin. Vuoden 2025 aikana näistä toteutui 26 tapahtumapäivää 12 eri koululla ja yhdeksällä eri paikkakunnalla. Sisällöltään tapahtumat vaihtelivat muun muassa onkimisesta taimenen kasvatukseen mätimunista, purokunnostukseen, sähkökoekalastukseen tutustumiseen ja vesitutkimuksiin.
Hankkeen toimintamalli löytyy Mappa.fi -palvelusta, ollen kaikkien käytettävissä. Osallistuimme Keski-Suomen ELY-keskuksen järjestämään vesiaiheisten ympäristökasvatushankkeiden tuloswebinaariin 6.2.2026, jossa esittelimme hankkeen tuloksia.
Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 48 000 euroa, josta vuoden 2025 osuus oli noin 31 000 euroa. Hanke sai ympäristöministeriön hallinnonalan ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta.
